Ratkaisu blogi ongelmaan on löytynyt, jatkossa kirjoittajina toimivat minä ja Heli ja päähahmoina toimivat karvakorvat Lore ja Riika.
Aluksi lienee aiheellista päivittää kuvin ja sanoin ympäristö, jossa hevostelu tapahtuu. Talli sijaitsee siis "hevospitäjällä" Petrumalla, Aholantilalla.
Muutimme koko poppoo avopuolisoni kotipaikalle syksyllä -15. Omalla kohdallani osa muutto päätöksestä pohjautui juuri sille, että hevosen saa omaan pihaan, jolloin sen kanssa harrastaminenkin toivottavasti lisääntyisi.
Ennenkuin hevoset saatiin siirrettyä, täytyi niille tietenkin rakentaa talli. Teimme alkuun pikaisen pihaton jossa hevoset asuivat hetken, Lore tosin stressasi siinä oloa kovin, ei rauhoittunut ollenkaan niinkuin tallissa.
Naapurin ravirataa,Poninpolkua saadaan edelleen käyttää, jos kovempaa vauhtia haluaa kokeilla ja muutoinkin isona apuna kaikissa käytännön hommissa on kyseinen herra ollut, joten suuri kiitos siitä hänelle.
Tallin rakentamisesta oli vastuussa avopuolisoni Harri sekä sekalainen joukko apumiehiä, ja se rakentuikin melko nopeaan tahtiin kun alkuun päästiin. Seuraavana vuorossa oli pienen kotikentän perustaminen josta siitäkin tuli meidän käyttötarkoituksiimme soveltuva.
Riika ja Lore tutustelivat uusiin kavereihinsa ensin aidan toiselta puolelta, tosin pitkään ei mennyt kun Sampukka kiimoissaan rynni läpi aidan ja vuosisadan rakkaustarina sai alkunsa.. Sampukka oli aivan Loren lumoissa eikä tuo vanha ukkokaan jättänyt liehittelijäänsä huomiotta. Illalla hevosten talliin saaminen oli tuskan takana, rakastavaiset kun eivät antaneet kiinni ja eron kynnyksellä kaihoisasti huusivat toisilleen jäähyväisiä. Lore antoi käytöksellään maistiaisia siitä, millainen persoona hän olisi oriina ollut ja Sampukka muistutti, että naiset osaavat olla halutessaan todella ärsyttäviä.. Onneksi minulla on ruuna, vaikkakin sen luulee välillä olevansa jotakin muuta.

Minä olen kaiken kaikkiaan varsin tyytyväinen siihen, että nuo jauhoturvat tuolla oman pihan perällä lymyävät ja ratsaille voi hypätä aina kun siltä tuntuu. Elo Titan luona oli mukavaa sekin ja omalla tavallaan helppoa, kun hevosista huolehtijoita oli useampi, vaan kerran kun ne on omaan pihaan saanut, niin vieraille ne ei enää lähde <3