sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Laitumen tekoa ja tallin siivous

Teknisten ongelmien vuoksi julkaisuja ei ole onnistuttu tekemään, josko tämä nyt onnistuisi. Laajennettiin tuossa kesän aikana laidunta pois pihapiiristä. Varasin hommaan 250 eristintä sekä 2km lankaa ja niillä jopa selvittiin. Urakka oli melkoinen, sillä meidän täytyi tehdä metsään muutaman sadan metrin pituinen kuja, jota myötä hevoset pääsevät kulkemaan pellon ja pihan väliä. Aidan valmistuttua veimme kertaalleen Helin kanssa hevoset pellolle taluttaen, mutta sen jälkeen kului viikko, ennen kuin itsenäisesti siirtyivät pihasta pois. Jännityksellä odotin osaavatko tulla oikeaan aikaan iltaruokiaan odottamaan ja kyllähän nuo portilla nököttivät prikulleen silloin kun piti. Kertaalleen jäivät koko laumana yöksikin lahdenpelolle, eivät varmaan tahtoneet pimeän metsän läpi kulkea. Riika löysi aidan heikon kohdan, virta ei kulkenut, sillä horsmikko oli kasvanut aidan kohdalta niin korkeaksi. Onneksi muut hevoset silti kestivät aidassa, vaikka langat olivatkin poikki.



Saatuamme laidun asiat kuntoon aloitimme tallin siivouksen ja maalauksen. Alkuun pikkutallin puoli putsattiin hämähäkinverkoista ja pölystä, jonka jälkeen miltei kaikki pinnat maalattiin kalkkimaalilla. Hevosten piti olla vuorotellen yöt sisällä muutaman päivän ajan, kun maali vaati kuivumisaikansa. Ison tallin puoli tehtiin urakoiden viikonlopun aikana. Tyhjensimme samalla myö lammaskarsinan pohjaa myöten. Talli valoistui ja siisteytyi huimasti, hevosetkaan eivät meinanneet löytää enää karsinoihinsa muodonmuutoksen jälkeen.

Alla muutama kuva urakasta.

Talli ennen:






Työvaiheita:



 

Talli puhdistuksen ja maalaamisen jälkeen: