lauantai 31. toukokuuta 2014

Hulinaviikko

Tällä viikolla tallilla on sattunut ja tapahtunut niin paljon, ettei koneen ääreen ole ennättänyt istahtamaan. Ensimmäiseksi mainittakoon, että laumamme on kasvanut kahdella yksilöllä! Keskiviikkona meille saapui lainahevoset Lyymi ja Omppu.

Lyymi on 17- vuotias suomenhevostamma, entinen ravuri, joka toimittaa nykyisin puskahevosen roolia. Omppu on 11- vuotias risteytysponitamma ja tutustuttuaan talliin ja sen muihin asukkaisiin, alkaa toimia lasten ratsuna.

Vastaaotto uusille oli melko hyvä, Arsi pelkäsi pientä ponia, liekkö koskaan tuon kokoista nähnyt. Lore vähintäänkin innoistui, Lyymille iski nimittäin heti kiima päälle. Nappi tapansa mukaan oli todella kiinnostunut ja ihmeissään siitä mitä tapahtuu, juoksenteli ja poukkoili pitkin laiduinta eikä oikein tiennyt mitä tekisi ja miten olisi. Suurimman yllätyksen aiheutti kuitenkin Millan suhtautuminen tammohin. Milla on siis ollut koko meillä oloaikansa ainut tamma laumassa ja johtoasemassa. Toisen vanhemman tamman tulo laumaan mietitytti, millainen arvotaistelu olisi tulossa ja millä lopputuloksella. Milla kuitenkin otti kaiken totaalisen tyynesti, taisipa jopa ensimmäisenä iltana syödä Lyymin kanssa samasta heinäkasasta!

Kengittäjä vieraili tallilla myös tällä viikolla. Millakin sai nyt kengät jalkaansa, kun oli muutaman kuukauden ilman lannehalvauksen takia. Edelleen mamma kipuilee jalkojaan, vuolun välissä oli pidettävä taukoa, jotta hevonen pysyi pystyssä.

Nappi osasi koetella kengittäjän hermoja painamalla valtavalla massallaan kengittäjän pitelemälle jalalle, onneksi Nappia ei kenkään laitettu, vuoltiin vaan, olisi muutoin saattanut jäädä homma puoli tiehen.

Arsin kengitys sujui lupsakkaasti, jos pakollisia "täytyykö mun oikeesti pitää tätä kinttua ilmassa" -protestointeja ei oteta huomioon, niin mikäpä tuota kengittäessä.

Ja sitten pääsemmekin murheenkryyniin, Loreen. Kengitys itsessään meni hyvin, niin kuin aina, mutta toinen etukengistä oli vääntyneenä jo samana päivänä, kun kenkä jalkaan laitettiin ja eilen illalla huomattiin toisen etukengän myös irronneen. Tämä on ollut Loren ongelmana jo aikaisemminkin, tosin edelliset kengät tippuivat vasta viikko ennen uutta kengitystä. Lorella on paha tapa kaapia etusellaan ja se ilmeisesti  ainakin osin vaikuttaa tuohon kengän pysyvyyteen ja toisaalta poijalla on sen mallinen kavio, että jalat ovat miltei tikkusuorat, voisi sanoa että miltei "varvastaa". Noh, pikkuveli lupasi tulla tänään laittamaan varakengät jalkaan, on lomitushommiensa ohella opetellut senkin homman. Seuraavaa irtokenkää odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti