Laidunmaa oli sateen jäljiltä niin pehmeä, että kumisaappaat päästelivät ällöttävää "Slurps" ääntä jokaikisellä askeleella jonka otti, hyvä kun jaloissa pysyivät, hevoset taas olivat ottaneet kaiken ilon irti tuosta MutaLiejuLöllöstä joka velloo tarhoissa, todistus aineistoa asiasta alla..
Minulla on pakottava tarve jakaa kanssanne hieman työvälineidemme kuntoa, jotta ymmärtäisitte miksi tämä tarhojen korjaaminen tuntuu aina yhtä puuduttavalta pakkopullalta..
Käyttäkäämme esimerkkinä rautakankea, senhän kuuluisi olla suora,eikö vain? No ei muuten meillä ole, kanki nääs on taipunut keskikohdastaan niin, että muodostaa miltei 90 asteen kulman.. Kangen maahan upotuksen täytyy tapahtua tietyn asteisessa kulmassa, jotta reikä jollain tapaa saadaan aikaiseksi.. Tolpan kiinni hakkaaminen tällä kyseisellä työvälineellä lähenteleekin jo vaikeusasteeltaan ydinfysiikkaa. Harmi ettei kuvakollaasiini kertynyt otosta tästä toimenpiteestä, voin kertoa, että on vaarallisen näköistä touhua.
Päädyimme tekemään kaksi erillistä tarhaa, sillä Nappi ja Milla tulivat takaisin Petrumalle ja välttääksemme jälleennäkemisen vimmassa sattuvia haavereita pidämme pollet muutaman päivän erillään toisistaan. Ukoilla kun on jo hokkikengätkin jalassa ja Lorella tapana viuhtoa hieman kintuillaan tilanteissa, joissa se kuvittelee olevansa edelleen ori..
Ihmettelin tässä yksi päivä miten ihmeessä kaksi vanhaa ruunan rupsukkaa (tosin muutaman vuohen avustuksella) pystyy syömään ison heinäpaalin vajaaseen kahteen viikkoon, noh, vastaus löytyi kun rapsuttelin ja kärräsin hukkaheinää tarhasta lantalaan, sitä oli valehtelematta ainakin 10000000 kärriä..
Tämän päivän kruunasi tietysti Mamman ja Napin kotiutuminen, voi sitä riemua! Kuvat kertokoon jälleen kaiken, olkaa hyvät (Pahoittelen kuvan laatua osissa otoksista)
Loren liikuttaminen on viime aikoina jäänyt aivan liian vähälle, lapsiperhearki ja pimenevät syysillat verottavat osansa tässä hommassa, samoin toki työ, siksipä olenkin etsiskellyt Lorelle vakituista vuokraajaa muutamaksi kerraksi viikossa ja maanantaina meillä, tai siis Lorella ja vuokraaja ehdokkaalla on tärskyt :) Toivottavasti homma alkaa toimimaan, niin loppuu tämä huonon omatunnon poteminen edes tässä asiassa.
Ps. Paikallis lehdessä oli juttuva karvakorvista ja muutamasta kaksi jalkaisestakin, lukaseppa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti