Pääsin käväsemään hevosenhoitajaopintojen tiimoilta Joensuun kaupungin klinikalla työssäoppimassa viime vuoden lopupuolella ja nyt kevättalvella yhteensä muutaman viikon ajan .
Ja siellähän oli huippua! Päivät hurahti niin nopeaan, että kelloa piti muistaa vilkuilla. Hevospuolen eläinlääkärinä klinikalla toimii Satu Rönkkö, silloin tällöin Marjaana Konttinen. Itse siis olin Satun mukana. Ja pakko kehua, on hyvä eläinlääkäri! Asiantunteva, mukava ja kaikesta näkee, että on oikealla alalla. Ja opiskelijan näkökulmasta katsottuna myös ihanteellinen, kun mielellään kertoo mitä tekee ja miksi.
Klinikan viikot jakautuvat klinikkapäiviin ja tallipäiviin, joita on pääsääntöisesti 1/vko. Lisäksi Satulla on vuorollaan päivystysvuoroja, joilla en kuitekaan käytännön syistä toki mukana ollut. Päivät olivat kiireisiä keväällä, loppuvuodesta oli hieman hiljaisempaa.
Eniten klinikalla oli oikeastaan erilaisia jalkavaivoja ja niiden tutkimista sekä hoitoa eli ontumatutkimuksia, röntgenkuvia ja ultrauksia sekä nivelpiikityksiä. Kuvia on mielenkiintoinen katsella ja sieltä alkoi jo hahmottaa miltä niiden kuuluu näyttää. Ultrakuvaa on hankalampi katsoa, onneksi Satu aina kertoi ja näytti, jos kuvassa oli jotakin erikoista.
Suita toki paljon tutkittiin, klinikalla on käytössä sähköraspi (kätevä vehje!). Pari diasteematapausta myös oli, ja lohjennut poskihammas. Sekä tähyjä, etenkin keväällä. Ruunausta pääsin seuraamaan myös, sekä sen jälkihoitoakin, kun paraneminen ei sujunutkaan odotetusti. Sekä rokotuksia tietystikin.
Opin paljon tuon muutaman viikon aikana, pidempäänkin olisi viihtynyt. Oli hienoa päästä näkemään erilaisia hevosia, ja hevosenomistajia! Jopa klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinto alkoi kiinnostaa, hieroja nyt kuitenkin edelleen etusijalla. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti