Blogin hiljaiseloa on jälleen jatkunut kuukausia, lienee paikallaan päivitellä kuulumisia.
Pikkutallin ja navetan väliseinään puhkaistiin ovi! Luksusta kantaa vedet sisäkautta navetankin puolelle ja heinienkin pussittaminen väheni, kun iltaheinät voi kipata suoraan paalista karsinaan! Hevoset oppivat nopeasti käyttämään toista ovea, joten isoja pariovia ei tarvitse aukaista kuin kerran viikkoon paalin sisääntuontia varten.
Kenttä on ollut koko kevään todella hyvässä kunnossa ja tästä syystä melko paljon käytössäkin. Harri kehitteli vanhoista hetekoista mönkiän perään lanan, joten huoltokin pelaa. Tulevana viikonloppuna meille tulee valmentaja Karoliina Jauhiainen Iisalmesta, Haukirannan ratsutilalta pitämään tunteja! Itse ratsastan Lorella joten tukala tunti edessä.. Sekillä ratsastaa Milla, joka on käynyt talvesta asti epäsäännöllisen säännöllisesti ratsastelemassa sekä vähän myös ohjaamassa minun ja Helin ratsastusta.
Sambuccakin on päässyt liikunnan makuun, Jatta intoutui sitä ratsastamaan, kun hänen oma hevosensa Arsi siirtyi taivaslaitumille. Myös naapurin Irlannincoppi Nappi on päässyt kokeilemaan taitojaan meidän kentällä.
Riikalla kävi hieroja viime viikolla, sillä tamma oli aivan vino ajaessa, eikä kentällä meinannut taipua ollenkaan toiseen kierrokseen. Ohjeeksi tuli venyttelyt, pientä lihaskireyttä kun löytyi. Toivotaan että Riika on viikonloppuna kuitenkin valmennus kunnossa!
Heli päätyi käymään ravikorttikurssin, ja opetushevosena hommassa toimii näillänäkymin meidän oma Lorveni! Saa nähdä kestääkö vanhuksen kunto edessä olevan rääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti